Artikkelit kirjoittajalta Kari Minkkinen

Paavo Ojanen, Kari Minkkinen, Kristiina Regina. Ojituksen vaikutus maaperän kasvihuonekaasupäästöihin.
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Luonnontilaisten (ojittamattomien) soiden ja eri tarkoituksiin käytettyjen ojitettujen soiden maaperän kasvihuonekaasupäästöt poikkeavat huomattavasti toisistaan. Ojittamattomat suot kerryttävät turvetta ja ovat hiilidioksidin nieluja, mutta toisaalta myös metaanin lähteitä. Ojitetuilla soilla metaanipäästö on pieni, mutta hapellisen hajotustoiminnan kiihtyminen johtaa yleensä turpeen hävikkiin. Tällöin soista tulee hiilidioksidin ja typpioksiduulin lähteitä. Päästöjen suuruuteen vaikuttavat voimakkaasti maankäyttömuoto ja kuivatuksen tehokkuus. Seuraavassa tarkastellaan soiden eri maankäyttömuotojen pinta-alakohtaisia kasvihuonekaasupäästöjä pääasiassa Suomesta kerättyjen julkaistujen aineistojen perusteella. Eri maankäyttömuotoja verrataan keskenään. Lisäksi tarkastellaan, miten ojitettujen soiden päästöt eroavat saman maankäyttömuodon kivennäismaiden päästöistä. Ojituksen vaikutuksia tarkastellaan vertaamalla ojitettua suota ojittamattomaan. Ojittamattomat suot eivät välttämättä ole luonnontilaisia, vaan ihmisen toiminta – vähiten marjanpoiminta, metsästys ja muu ulkoilu, merkittävimmin sarojen korjuu rehuksi aikoinaan ja metsätalous nykyään – on vaikuttanut niihinkin. Niin kauan kuin suon käyttö ei vaikuta merkittävästi sen hydrologiaan, ojittamattoman suon maaperä on kuitenkin aineiden kierroltaan luonnontilaisen kaltainen. Niinpä ojittamaton ja luonnontilainen suo ovat maaperän kasvihuonekaasupäästöjen kannalta seuraavassa käytännössä synonyymejä. Jos kuitenkin läheisyydessä tehty ojitus muuttaa ojittamattoman suon tai suonosan hydrologiaa, maaperän kaasupäästötkin voivat muuttua. Jos taas suo on käytännössä ojitettu – esimerkiksi ojitusmätästyksellä päätehakkuun jälkeen – vaikka se ei olisikaan ”virallisesti” ojitettu suo, se on yhtä kaikki ojitettu.

  • Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
  • Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
  • Regina, Luonnonvarakeskus Sähköposti: kristiina.regina@luke.fi
Paavo Ojanen, Kari Minkkinen. Metsäojitetun suon ilmastovaikutukset.
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

Metsäojitettu suo on ilmastovaikutuksiltaan monella tapaa erilainen kuin maatalouteen tai turpeennostoon ojitettu suo. Muissa käyttömuodoissa turpeen nopea hävikki johtaa suuriin hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöihin (Ojanen ym. 2020). Metsäojitetulla suolla turpeen hävikki on selvästi hitaampaa kuin pelloilla tai turpeennostoalueilla. Metsäojitetuilla soilla myös kasvavan puuston hiilinielu voi olla yhtä suuri tai suurempi kuin turpeen hiilen hävikki. Puuston hiilivaraston muutokset eivät myöskään ole samankaltaisia vuodesta toiseen, vaan vaihtelevat voimakkaasti puuston kasvusta ja hakkuista riippuen. Metsänhoitotoimenpiteitä ja hakkuita tehdään vain kymmenien vuosien välein, joten niiden vaikutus ei ole mukana maaperän vuotuisten päästöjen arvioissa, vaan ne täytyy käsitellä erikseen. Maataloudessa ja turpeennostossa samat toimenpiteet toistuvat vuosittain, joten niiden vaikutukset sisältyvät yleensä maaperän päästöarvioihin. Oman lisänsä metsäojitetun suon ilmastovaikutusten arviointiin tuo se, että ojien lisäksi puuston maaperästä haihduttamalla ja sateesta latvuksiinsa pidättämällä vedellä on merkittävä vaikutus pohjavedenpinnan syvyyteen ja sitä kautta turpeen hävikkiin. Puusto vaikuttaa myös suon säteily- ja energiataseeseen ja on merkittävä haihtuvien orgaanisten aineiden lähde.

  • Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
  • Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
Harri Vasander, Kari Minkkinen, Hlynur Oskarsson. Rahkasammal- ja kasvimaantieteen kenttäkurssi Islannissa.
English title: Field course on peat mosses and plant biogeography in Iceland.
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Vasander, Sähköposti: hv@nn.fi
  • Minkkinen, Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
  • Oskarsson, Sähköposti: ho@nn.fi
Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Aira Kokko, Pirkko Kortelainen, Hannu Marttila, Mika Nieminen, Tiina M. Nieminen, Pekka Punttila, Sakari Rehell, Tapani Sallantaus, Sakari Sarkkola, Juha Tiainen, Jukka Turunen, Samu Valpola, Harri Vasander, Tuija Vähäkuopus, Kari Minkkinen. Ojituksen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon ja vesistöihin – yhteenveto.
Tiivistelmä | Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät

.

  • Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
  • Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
  • Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
  • Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
  • Kortelainen, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pirkko.kortelainen@syke.fi
  • Marttila, Oulun yliopisto Sähköposti: hannu.marttila@oulu.fi
  • Nieminen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
  • Nieminen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: tiina.m.nieminen@luke.fi
  • Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
  • Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
  • Sallantaus, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: tapani.sallantaus@syke.fi
  • Sarkkola, Luonnonvarakeskus Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
  • Tiainen, Luonnonvarakeskus / Helsingin yliopisto Sähköposti: ext.juha.tiainen@luke.fi
  • Turunen, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi
  • Valpola, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: samu.valpola@gtk.fi
  • Vasander, Helsingin yliopisto Sähköposti: harri.vasander@helsinki.fi
  • Vähäkuopus, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: tuija.vahakuopus@gtk.fi
  • Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
Paavo Ojanen, Kaisu Aapala, Juha-Pekka Hotanen, Hannu Hökkä, Aira Kokko, Kari Minkkinen, Merja Myllys, Pekka Punttila, Juhani Päivänen, Sakari Rehell, Jukka Turunen, Samu Valpola, Tuija Vähäkuopus. Soiden käyttö Suomessa.
Näytä lisätiedot | Artikkeli PDF-muodossa | Tekijät
  • Ojanen, Helsingin yliopisto Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
  • Aapala, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: kaisu.aapala@syke.fi
  • Hotanen, Luonnonvarakeskus Sähköposti: juha-pekka.hotanen@luke.fi
  • Hökkä, Luonnonvarakeskus Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi
  • Kokko, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: aira.kokko@syke.fi
  • Minkkinen, Helsingin yliopisto Sähköposti: kari.minkkinen@helsinki.fi
  • Myllys, Luonnonvarakeskus Sähköposti: merja.myllys@luke.fi
  • Punttila, Suomen ympäristökeskus Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
  • Päivänen, Helsingin yliopisto Sähköposti: juhani.paivanen@helsinki.fi
  • Rehell, Metsähallitus Luontopalvelut Sähköposti: sakari.rehell@metsa.fi
  • Turunen, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: jukka.turunen@gtk.fi
  • Valpola, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: samu.valpola@gtk.fi
  • Vähäkuopus, Geologian tutkimuskeskus Sähköposti: tuija.vahakuopus@gtk.fi

Rekisteröidy
Click this link to register to Suo - Mires and peat.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit